Kallaste | Aino Kallas Seura

Avainsanat

Aino Kallas, arkkitehtuuri, Kallaste, kulttuuriperintö, Oskar Kallas, rakennussuojelu, Tartto, Valter Thomé

Jokainen Kallasten talon nähnyt lumoutuu. Vanhan Sanatorium-puiston kaukaisessa laidassa ränsistyneenä ja yksinäisenä seisova keltainen kivitalo palauttaa kulkijan nopeasti 1910-luvulle, juuri valmistuneen talon pihamaalle, keskelle tarttolaisen sivistyneistöperheen työteliästä nelilapsisen perheen arkea. Virolainen kansanrunoudentutkija, aktiivinen kansallisuusliikkeen mies, lehtimies ja opettaja Oskar Kallas oli asunut puolisonsa, suomalaissyntyisen Ainon kanssa Tartossa jo lähes kymmenen vuotta kun he ryhtyivät rakennuttamaan omaa taloa. Talon arkkitehdiksi tuli suomalainen arkkitehti Valter Thomé, joka suunnitteli talosta uusklassisen 14-huoneisen talon isoine puutarhoineen. Kirjailija Kallas, monen lapsen äiti riemuitsi omasta huoneesta, joka vihdoin oli toteutumassa:

Minä saan nyt vihdoinkin oman huoneeni. Sitä pannaan paraikaa kuntoon, nikkari, joka korjaa Godenhjelmien vanhat huonekalut on jo useita viikkoja meillä. Syrjän surkea kyökkipöytä on yhtäkkiä muuttunut kiiltävän kauniiksi, hienoksi kirjoituspöydäksi; kellarissa seisonut sänky mitä komeimmaksi empirevuoteeksi. Et usko, kuinka iloitsen siitä, että vihdoin saan oman nurkkani minäkin.

Alkuvuodet talossa olivat kiireisiä, työt veivät molempia, ja levottomuus vaivasi Ainoa, mutta Oskar viihtyi puutarhassa ja Ainokin nautti pitkistä kävelyistä kaupunkiin ja illoista kotona lasten kanssa. Tulevat poliittiset myllerrykset ja sodat kuitenkin käänsivät perheen ja talon tulevaisuuden. Arkkitehti Thomé kuoli vain neljä vuotta myöhemmin punaisten luoteihin Suomen sisällissodassa veljiensä kanssa. Samana vuonna Kallakset luopuivat talosta ja siirtyivät vastaitsenäistyvän Viron lähettiläspariskunnaksi Helsinkiin. Tarttoon he eivät enää koskaan palanneet asumaan.

Kallasten talo on tämän jälkeen elänyt monia vaiheita, se on toiminut lastenkotina ja ollut mm. kirjailija Jaan Kaplinskin suvulla ilmeisesti jo 1920-luvulta lähtien. Nyt jo pitkään talo on ollut unohdettuna puiston ja korkeitten puitten keskellä. Koin saman lumouksen kuin muut talolla vierailleet käydessäni siellä ensimmäisen kerran kevään 2016 kirkkaassa lumisessa auringonpaisteessa, sen jälkeen se on kuulunut aina Tarton vierailuihini. Moni on taloa dokumentoinut eri vuodenaikoina, ja surrut sen kohtaloa.

Kuluneen vuoden aikana monet tahot ovat vihdoin heränneet talon kunnostamisen puolesta. Helsingin Sanomat teki jutun talosta syksyllä 2017 ja keväällä 2018 Suomen Kulttuuriperinnön tuki ry otti yhteyttä Aino Kallas Seuraan ja teimme yhdessä aloitteen talon kunnostamiseksi yhdessä Tuglas-seuran ja Suomen kirjailijaliiton kanssa. Aloite sai mediahuomiota ja meidät otettiin vastaan Viron Suomen suurlähetystössä, mutta asia ei tuntunut etenevän, eikä pienillä seuroilla tuntunut olevan tarpeeksi resursseja näin ison asian eteenpäinviemiseksi.

140-vuotiasta Ainoa muistettiin keväällä 2018

Tänä syksynä seuramme jäsen Airi Palo oli yhteydessä keskusteltuaan Tarton Suomi-seuran ja Tampere-majan johtajan Sakari Neuvosen kanssa, ja hänen ansiostaan hanke sai tuulta alleen. Neuvosen hyvät kontaktit Tarton kaupungin johtoon, museovirastoon ja kaavoituosastoon mahdollistivat kokouksen marraskuussa, jossa eri toimijat pohtivat talon nykytilaa ja tulevia mahdollisuuksia. Aktivoituminen on herättänyt paljon kiinnostusta ja lehtijuttuja on ilmestynyt Postimees-lehdessä useampia.

Talon sisäosat ovat tuhoutuneet mutta kuulemamme mukaan alkuperäinen portaikko on säilynyt. Taloon myös tehty uusi katto. Muuten tarkempaa kuntokartoitusta ei ole tiedossa.

Tämän kokouksen perusteella tiedämme, että talon ja tontin nykyinen omistaja Nordecon-rakennusyhtiö, joka osti talon 2005 Kaplinskien suvulta, oli suunnitellut taloon asuntoja, mutta heidän muut rakennussuunnitelmansa saivat vastustusta alueen asukkailta ja koko hanke on nyt jäissä, kuten alueen kaavoituskin. Kallastea ei ole suojeltu, mutta taloa ei myöskään saa hävittää – on myös selvää, että ylisuojelulla voidaan estää talon mahdollinen kunnostaminen ja käyttö uudelleen. Tärkeintä olisikin, että talo voitaisiin kunnostaa kirjallisuus- ja kulttuuritaloksi kaupunkiin, joka on nimetty Unescon kirjallisuuskaupungiksi. Näin sen avulla voitaisiin kunnioittaa paitsi Kallasten myös Kaplinskin kirjallista perintöä, ja vaalia esimerkiksi Viron ja Suomen välisiä kirjallisia suhteita. Mikä voisikaan sopia paremmin? Lisäksi talo on eittämättä tärkeä alueen asukkaille, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa olla mukana esimerkiksi puutarhan kunnostusprojektissa.

Oskar Kallaksen kuva Helsingin Viron lähetystön seinällä

Talon kunnostaminen olisi myös suuri kunnianosoitus Oskar Kallaksen merkittävälle perinnölle Viron kulttuuri- ja poliittisessa historiassa. Tänä vuonna on Viro100-vuoden ja Aino Kallaksen 140-vuotisjuhlan lisäksi myös Oskar Kallaksen 150-vuotisjuhla. Mikä voisi olla parempi hetki ryhtyä usean suomalaisen ja virolaisen tahon kanssa yhteisiin ponnisteluihin talon tulevaisuuden puolesta!

Vetoamme nyt kaikkiin kulttuuritoimijoihin, jotta sana tästä hankkeesta leviäisi ja ennen muuta vetoamme sellaisiin tahoihin (säätiöihin, instituutteihin, jopa yksityishenkilöihin), joilla voisi olla sellaista varallisuutta, jolla talon voisi ostaa ja ryhtyä rakentamaan siitä esim. säätiöityä kirjallisuus- ja kulttuuritaloa. Rakennusyhtiö Nordecon on jo ilmaissut halukkuutensa myydä talo ja sen tontti, mutta on selvää, että kyseessä on paljon rahoitusta vaativa hanke. Talon ja sitä ympäröivän puutarhan/puistoalueen kunnostaminen mahdollistaisi hyvin monenlaisten tutkimusprojektien ja hankkeiden kehittämisen kirjallisuuden, Suomen ja Viron välisten kulttuurisuhteiden, arkkitehtuurin historian, puutarha- ja maisemahistorian sekä kaupunkihuvilakulttuurin tutkimiseksi ja kehittämiseksi. Parhaiten talo voisi toimia yhdistäessään tiedettä, taidetta ja residenssitoimintaa.